Äidin kuolema Sofiassa

 

Äitini Martta kuoli Sofiassa 91-vuotiaana. Kuolema ei tullut yllättäen, vaan hän nukkui pois rauhallisesti omassa vuoteessaan saatuaan saattohoitoa muutaman vuorokauden ajan.

Silloin oli syyskuinen sunnuntai-ilta. Yöhoitaja oli selvittänyt iltarutiininsa, mutta touhuili vielä jotain keittiössä. Ovi oli auki äidin huoneeseen, jotta hän saattoi nähdä mitä siellä tapahtui. Hoitaja sattui juuri katsomaan Marttaa, kun hän henkäisi viimeisen kerran.

Sisareni tai minä emme olleet paikalla juuri sillä silmänräpäyksellä, vaikka osallistuimmekin saattohoitoon. Oli nimittäin menossa vaihto, koska olimme päättäneet osallistua hoitoon vuorotellen. Paikalla oloa etenkin öisin pidettiin tärkeänä.

Sofian puolesta avuksi tarjoutui vapaaehtoistyöntekijä Eija, jolla oli paljon kokemusta saattohoidosta Terho-kodista alkaen. Eijalta sai paljon tukea. Hän myös kertoi, kuinka vaikea kuolinhetken ennustaminen on. Ihminen voi tarvita saattohoitoa kuukauden tai vain muutaman tunnin. Äiti tarvitsi vajaan viikon.

Sisareni oli jo matkalla Sofiaan, kun soitto tuli. Hän oli äidin vuoteen vieressä, kun kuolemasta oli kulunut viisi minuuttia. Hänen oli tarkoitus viettää alkava yö toisessa vuoteessa, josta Martan asuintoveri oli siirretty naapurihuoneeseen saattohoidon ajaksi.

Lähellä asuvana olin itsekin pian Sofiassa, joten saatoimme osallistua äidin pukemiseen viimeisen kerran ja viettää muistohetken lauluineen ja rukouksineen yhdessä yöhoitajan kanssa.

Martta oli asunut Sofiassa jo neljä vuotta, joten se oli hänen kotinsa ja hän sai osakseen kotikuoleman. Kun ihminen kuolee kotonaan, yleensä poliisi tulee paikalle toteamaan tilanteen. Hoitokodissa muuta virkavaltaa ei kuitenkaan kutsuta paikalle kuin kaupungin päivystävä lääkäri, joka tulikin aika pian. Hän kyseli tapahtumien kulusta hoitajalta, tutki hoitopaperit ja totesi kuoleman ikään kuin virallisesti.

Ennen puolta yötä hoitaja keitti sisarelleni, hänen tyttärelleen ja minulle kahvit. Joimme ne neljistään keittiön pöydän ääressä ja muistelimme viime päivien tapahtumia. Martta oli nimittäin ennakoinut kuolemansa edellisviikolla ja oli siihen valmis. Hän oli sanonut, että kohta enkeli tulee hänet noutamaan ja että hänen vuotta aikaisemmin kuollut puolisonsa odottaa häntä jo. Se tuntui erityisen lohdulliselta eikä äidin kuolema pelottanut.

Kun Martan asuintoverit heräsivät aamulla, he kävivät hyvästelemässä vainajan hänen huoneessaan. Sofiassa ei peitelty kuolemaa vaan siitä puhuttiin avoimesti. Päivällä pidettiin vielä yhteinen muistohetki. Martasta jäi muistoksi valokuva pöydälle. Olin tilannut heti aamulla hautausliikkeen, joka siirsi vainajan ruumishuoneeseen. Paikalle osui myös pappisserkkuni, joten äidin viimeinen lähtö Sofiasta oli kaikin tavoin kaunis.

Meistä omaisista tuntui mukavalta, kun Sofiassa pidettiin selvänä, että Martta hoidetaan kotona loppuun osti. Kaikkien tapauksissa se ei ole mahdollista, jos potilaan sairaus on sellainen, että se vaatii sairaalahoitoa. Martta tarvitsi saattohoidon aikana lääkäriä vain kerran.

Minulle jäi mielikuva, että saattohoitajana olo on lähinnä läsnäoloa ja läheisyyttä. Pidetään kädestä, pyyhitään otsaa ja silitetään ihoa. Sairaanhoitajan työtehtäviä omaisen ei tarvitse hallita.

Äitiä onnisti. Hän sai hyvän kuoleman.

Leena