Palvelukoti Sofian tiloissa toimiva ryhmäkoti tarjoaa tehostettua palveluasumista muistihäiriöisille vanhuksille. Ryhmäkodin asukkaaksi voi tulla joko Helsingin kaupungin ostopalveluasiakkaana tai itsemaksavana. Meille käy myös Helsingin kaupungin palveluasumisen palveluseteli.
Ryhmäkodin toiminta pohjautuu antroposofiseen ihmiskuvaan, jonka mukaisesti ihminen on ajatteleva, tunteva ja tahtova olento. Vanhuksia hoidetaan kokonaisvaltaisesti, kaikki olemuspuolet huomioiden. Olennaista hoivatyössä on kiireettömyys ja ihmisen kohtaaminen. Ryhmäkodissa on asukkaan ja hänen omaistensa halutessa mahdollisuus saada antroposofisen lääkärin palveluja ja laajennettuun lääketieteeseen pohjautuvia hoitoja. Asukkaiden käytettävissä ovat myös lähellä sijaitsevan Laajasalon terveysaseman palvelut, ja kotihoidon lääkäri käy kotikäynneillä ryhmäkodissa.
Kaikki ryhmäkodin hoitajat ovat hoitoalan koulutettuja ammattilaisia. Kaksi sairaanhoitajaamme on peruskoulutuksen lisäksi saanut antroposofisen sairaanhoitajan koulutuksen Vidar-klinikalla Ruotsissa. Useilla hoitajistamme on ammatillisen peruskoulutuksen lisäksi terapeutin koulutus, esim. kuvataideterapeutti, Simeon Pressel- hieroja, kylpyterapeutti (öljydispersiokylvyt) ja puutarhaterapeutti.
Kasvipohjaisia hoitoöljyjä ja -voiteita käytetään päivittäisessä perushoidossa samoin kuin antroposofisen lääketieteen mukaisia ulkoisia hoitoja, kuten sivelyjä, kääreitä ja hauteita. Sofiassa käy myös musiikkiterapeutti viikoittain.
Ryhmäkoti – koti loppuun saakka
Ryhmäkoti on useimmiten vanhukselle hänen viimeinen kotinsa. Siksi ryhmäkodissa vaalitaan kodinomaisuutta ja yksityisyyttä, mikä tarkoittaa esimerkiksi omia rakkaita tavaroita huoneissa, joustavuutta päivärytmissä, sekä tilaa omille tavoille, tunteille ja ilmaisulle. Pyrimme rauhalliseen ja rohkaisevaan läsnäoloon, mikä vahvistaa vanhuksen turvallisuudentunnetta. Dementoituneellakin vanhuksella on vielä tarve saada kokea yhteys toisiin ihmisiin, elää eheästi ja sovussa.
Ihmisen perustarve kokea läheisyyttä ja huolenpitoa ei katoa elämän aikana, joten lämmin, kunnioittava kosketus kuuluu olennaisena osana päivään.
Ryhmäkodissa asukkaat voivat elää kuolemaansa saakka, mikäli terveydentilan puolesta ei ilmene tarvetta sairaalahoidolle. Ryhmäkodissa on valmiudet saattohoitoon. Kuolema kohdataan kunnioituksella, ja kuolevan vanhuksen saattaminen on ryhmäkodin hoitajille erityisen arvokas, voisi sanoa; pyhä tehtävä.
