Pertti Rissanen tuntee palvelutalon lattiasta kattoon: ”Olen viihtynyt erittäin hyvin”

Kun Pertti Rissanen ja hänen vaimonsa täyttivät 70 vuotta, molemmat tuumasivat, että pitäisiköhän muuttaa palvelutalo Sofiaan. Aviopari oli kyllästynyt asumaan Helsingin keskustassa, ja asunto palvelutalossa luonnon äärellä houkutteli.
Palvelutalo Sofia oli Rissaselle jo ennestään hyvin tuttu, sillä hän oli 1990-luvulla mukana rakennuttamassa taloa.
”Ilmoittauduimme vaimoni kanssa vuonna 2008 Sofian asuntojonoon ja kuvittelimme, että jonotus kestäisi vuosia”, Rissanen muistelee.
Toisin kävi. Pariskunta sai jo vuoden päästä oman kodin palvelutalosta, eikä keskustaan ole sittemmin ollut ikävä.
”Olemme viihtyneet erittäin hyvin”, Rissanen sanoo hymyillen.

Rissanen kuvailee palvelutalo Sofiaa viihtyisäksi ja kodikkaaksi. Myös asunto – kaksi makuuhuonetta ja tupakeittiö – on hänen mielestään hyvin suunniteltu ja toimiva.
”Huonekorkeus on normaalia suurempi, joka tuo ilmavuutta. Myös kylpyhuone on tilava, ja tupakeittiön saa hyvin kalustettua.”
Laajasalossa sijaitsevalta palvelutalolta on merenrantaan matkaa alle kilometri.
Erinomaiset ulkoilumaastot ja luonto ilahduttavat erityisen paljon liikunnallista Rissasta. Hän pyöräilee ahkerasti kesäisin ja sauvakävelee talvisin.
”Viime kesänä pyöräilin 1 100 kilometriä.”

Palvelutalossa järjestetään virikeohjelmaa joka päivä, ja Rissanen itse vetää bingoa ja lukupiiriä. Hän tunteekin kaikki talon asukkaat hyvin.
”Talossamme on jossain määrin yhteishenkeä, jota en osannut kuvitella tänne muuttaessani. Emme ole suoranaisesti yhtä perhettä, mutta meillä on talossa yhteisöllisyys, joka kantaa.”
Rissanen ja hänen vaimonsa sopeutuivat talon elämään hyvin, mutta kaikille ei elämänmuutos ole ollut yhtä mutkatonta. Osa saattaa haikailla vanhaa asuntoaan vuodenkin verran.

 Rissanen on kehitellyt talon muiden asukkaiden kanssa keinoja, joiden avulla uudet asukkaat pystyttäisiin ottamaan vastaan entistä paremmin. Tavoitteena on, että jokainen tuntee olonsa heti tervetulleeksi ja kotoisaksi.

 ”Olemme pohtineet, että jokaisella uudella asukkaalla olisi jatkossa oma luottohenkilö talossa. Se auttaisi sopeutumaan uuteen elämänvaiheeseen.”

Palvelutalon asukkaat syövät talon ravintolassa joka päivä aamiaisen ja lounaan. Elämä saa maistua vanhemmallakin iällä hyvältä, kaikin tavoin. Mitä mieltä Rissanen onkaan palvelutalon ruoista?
”Olen erittäin tyytyväinen. Esimerkiksi broilerikastike kuuluu lempiruokiini. Jälkiruoat ovat erinomaisia, mutta yritän rajoittaa niitä, että ei paino nousisi”, Rissanen naurahtaa.